Ympäristöasiat ja asiakas LVIA-suunnittelun keskiössä
Heatco Finland Oy uudistaa LVI-alaa, jossa ympäristötietoinen
rakentaminen, elinkaariajattelu ja asiakaslähtöisyys ovat
toiminnan keskiössä.
Ympäristövaatimukset sekä tiedon rikastaminen vaikuttavat
vahvasti LVIA-suunnitteluun.
”On ollut hienoa olla rakentamassa Suomeen suunnitteluverkostoa,
missä on näin vahvasti mukana ympäristöarvot, tiedon prosessimainen hyödyntäminen sekä asiakaskeskeisyys”, sanoo Heatco Finland Oy:n perustaja Sauli Muli. Tarkastelemalla
LVI-järjestelmiä kokonaisuuksina, on rakentaminen laadukkaampaa.
”Missiomme, terveet ihmiset terveissä tiloissa, ohjaa sekä kiinteistön- että ihmisen
hyvinvointiin. Suunnittelun kautta voidaan parantaa esimerkiksi energiatehokkuutta,
sisäilmaston laatua, vastuullista vedenkäsittelyä ja vähentää kiinteistön elinkaarikustannuksia.”
Muli jatkaa.
LVI-ALA UUDISTUU
Tiedon rikastaminen ja ympäristötietoinen rakentaminen on avannut merkittäviä
mahdollisuuksia uudistushaluisille yrityksille. ”Suunnittelu ja työmaa-aikainen toiminta
ovat lähentyneet toisiaan, mutta elinkaariajattelua kannattaa edelleen lisätä huomattavasti”,
Muli summaa. Heatcolla ollaan nähty, että yksilöllinen suunnittelu, logistinen
tehokkuus ja LVI-asennusten esivalmistus sekä -teollistuminen on lisääntynyt
kovaa vauhtia rakennusalalla. Yhteistyö suunnittelijan ja asiakkaiden
kanssa on syventynyt. Nykyään suunnittelija on mukana projektin eri vaiheissa, joka
parantaa projektisujuvuutta sekä lisää kokonaislaatua.
■